Junioritoiminan aloitusta lykätään

Päätimme, että tässä tilanteessa (hallituksen asettama sulku ja hiihtoloman jälkeinen koronatilanteen mahdollinen huononeminen) ainoa järkevä ratkaisu on lykätä vielä junioritoimintamme aloitusta. Vaikka 12 vuotiaiden ja alle junioritoiminta on sallittua, ei ole järkevää aloittaa tässä vaiheessa täysin uusia ryhmiä, jotka altistaisivat lapset uusille kontakteille. Tämän hetkinen koronatilanne olisi pakottanut meidät myös ryhmien jakamisen entistä pienemmiksi, että olisimme voineet varmistaa riittävät turvavälit toimintamme aikana.

Tämä oli ikävä, mutta vastuullinen päätös. Elättelemme toiveita, että koronatilanne olisi sulun jälkeen sen verran parempi, että toimintamme voisi alkaa 29.3. alkavalla viikolla. Arvioimme aloituksen ja ryhmäkoot vielä uudelleen sen hetkisen koronatilanteen ja rajoitusten mukaan. Infoamme tilanteesta kunhan tilanne on selvillä.

Tiedotamme ilmoittautuneille tilanteesta erikseen sähköpostitse.

Junioritoiminta/uudet rajoitukset

Hallitusksen päättämä 8.3.2021 alkava sulkutila keskeyttää yli 12 vuotiaiden harrastustoiminnan kolmeksi viikoksi. Tästä johtuen emme pääse aloittamaan 13-15 vuotiaiden kiipeilyryhmää suunnitellusti.

Tiedotamme jatkosta ja muidenkin junioriryhmien tilanteesta kunhan Kotkan/Kymenlaakson alueelliset rajoitukset ja suositukset maaliskuun osalta päivitetään uusimman tilanteen mukaisiksi.

Olemme käsityksessä, ettei alakouluikäisiin kohdistuisi uusia rajoituksia, ja näin ollen nämä ryhmät voitaisiin järjestää suunnitellusti. Toivottavasti tähän tulee varmistus lähipäivinä.

Boulderverstaan junioriryhmiin ennakkoilmoittautuminen alkaa

Uudessa Kotkan kiipeilyseuran boulder-tilassa Boulderverstaalla aloitetaan neljä viikoittaista junioriryhmää (1,5h/viikko/ryhmä), joihin lapset ja nuoret jakaantuvat iän mukaan. Boulderointi on kiipeilyä ilman varmistusköyttä enintään 4,5m korkeilla seinillä, joissa alla on paksut patjat putoamisten varalta.

Ryhmät kokoontuvat suunnilleen koululukuvuosien mukaisesti. Johtuen boulderverstaan rakennustöistä, kevätkaudella 2021 ryhmät aloittavat alustavan tiedon mukaan 8.3.2021.

Treeniryhmä Haminan Aseman koulun pienellä boulderseinällä (Boulderverstaan seinät ja patjat tullaan toteuttamaan erilailla) Kuva: Sami Pakkanen

Boulderverstaan uudet lasten ja nuorten ryhmät Kotkassa:

  • 7-9 vuotiaat sunnuntaisin 12:00-13:30 (Täynnä, varasijalle voi vielä ilmoittautua)
  • 10-12 vuotiaat torstaisin 17:00-18:30 (Täynnä, varasijalle voi vielä ilmoittautua)
  • 13-15 vuotiaat maanantaisin 18:00-19:30
  • lapsi&vanhempi ryhmä sunnuntaisin 13:30-15:00 (Täynnä, varasijalle voi vielä ilmoittautua)

Lapsi&vanhempi ryhmässä vanhempi ja lapsi, iästä huolimatta, pääsevät harrastamaan yhdessä. Tämä on oiva tilaisuus löytää perheeseen lapselle ja vanhemmalle yhteinen harrastus.

8.3.2021 alkavan vajaan kevätkauden kausimaksu on 50€. Kausimaksu sisältää ryhmätoiminnan aikana voimassa olevan vakuutuksen.

Ennakkoilmoittautumisia otetaan vastaan jo nyt sähköpostitse kokis@kotkankiipeilyseura.fi.

Ennakkoilmoittautumalla pääset varaamaan lapselle paikan jo nyt. Varaamme mahdollisuuden muutoksille, mikäli mm koronatilanne näin edellyttää. Ilmoittautumiset vahvistetaan lähempänä aloitusta.

16-17 vuotiaille emme järjestä omaa ryhmää, mutta heidän on mahdollista liittyä jäseniksi ja osallistua jäsenillemme suunnatuille kiipeilyvuoroille (vanhempiensa suostumuksella). Kiipeilyvuoroilla ei ole ohjattua toimintaa, mutta pidempään harrastaneet neuvovat ja antavat vinkkejä mielellään.

Boulderversta sijaitsee Mussalossa Savotan liikuntakeskuksessa osoitteessa Mussalontie 428, Kotka.